Clark Kentin perhe

Clark Kent (Tom Welling)

Tulevaisuuden Superman tunnetaan Smallvillessä tuttavallisemmin nimellä Clark (Jerome) Kent. Jonathan ja Martha Kent ovat adoptoineet hänet. Meteoriittisateen iskettyä Smallvilleen vuonna 1989, Clark saapui avaruusaluksellaan maahan ja Kentit (Jonathan ja Martha) löysivät hänet maissipellolta. Clark oli tuolloin noin nelivuotias. Kentit adoptoivat Clarkin ja onnistuivat salaaman pojan todellisen syntyperän muulta maailmalta Lionel Luthorin avulla.

Teini-iässä Clarkin voimat ja kyvyt lisääntyvät, ja hän saa tietää olevansa peräisin Krypton-planeetalta. Lisäksi hänelle selviää, että hänen kotiplaneettansa on tuhoutunut, ja että hänen "oikea" nimensä on Kal-El, joka on Kryptonilla kuolleiden Jor-Elin ja Laran poika. Clark on pikkupojasta lähtien ollut rakastunut naapurin tyttöön Lana Langiin, ja he ovatkin ystävystyneet ajan myötä. He ovat myös käyneet treffeillä ja seurustelleet jonkin aikaa. Clarkin mieltä painaa kuitenkin hänen velvollisuutensa, jotka tulevat hänen voimiensa myötä. Hän ei uskallakaan kertoa Lanalle totuutta itsestään, koska pelkää menettävänsä tytön lopullisesti. Clark ei tunnu ymmärtävän, että hänen paras ystävänsä Chloe Sullivan on edelleen rakastunut häneen. Chloekaan ei halua vaarantaa ystävyyttään Clarkiin kertomalla todellisista tunteistaan. Myöhemmin Chloe oppii kuitenkin ymmärtämään tiettyjä asioita Clarkista, mutta ne eivät muuta hänen tunteitaan Clarkia kohtaan. Clarkin vanhempien ohella Clarkin ystävä Pete Ross on tietoinen Clarkin kyvyistä, voimista ja todellisesta alkuperästä.

Clark pelasti tulevaisuuden Supermanin vihollisen Lex Luthorin kuolemalta, kun Lex ajoi 100 kilometrin tuntinopeudella sillalta alas jokeen. Sitä ennen Lex Luthor törmäsi Clarkiin, joka ei vahingoittunut onnettomuudessa. Tuosta hetkestä lähtien Clark ja Lex ovat olleet ystäviä. Clark kuittaa aina onnen piikkiin Lexin kyselyt tilanteista, joista Clark tuntuu aina selviytyvän, vaikka tavallinen ihminen kuolisi vastaavanlaisissa tilanteissa. Tämä pitääkin yllä Lexin pakkomielteistä mielenkiintoa selvittää, kuka Clark oikeasti on.

Martha Kent (Annette O'Toole)

Martha Kent on Jonathan Kentin vaimo ja Clarkin äiti. Martha on syntynyt ja kasvanut Metropolisissa. Hän on
käynyt korkealuokkaisia kouluja ja hänestä oli tarkoitus tulla asianajaja, kuten isästään. Martha päätyi kuitenkin elämän virran kuljettamana Smallvilleen maanviljelijän vaimoksi.

Martha tapasi tulevan aviomiehensä Jonathanin Metropolisin yliopistossa ja ihastui häneen ensi näkemältä. Martha lainasi Jonathanilta koulumuistiinpanoja saadakseen jonkinlaisen yhteyden häneen. Tuolloin Jonathan ei tuntenut Marthaa edes nimeltä, mutta lainasi hänelle muistiinpanonsa. Marthan isä on William Clark. Jonathan pyysi aikanaan William Clarkilta hänen tyttärensä kättä, mutta William kieltäytyi vedoten siihen, että hän ei halua tyttärensä naivan maanviljelijää. Tästä syntyi sanasota Williamin ja Jonathanin välille, minkä päätteeksi Jonathan löi Williamia. Lyönnin jälkeen Kentit (Jonathan ja Martha) ja William Clark eivät olleet puheväleissä lähes kahteenkymmeneen vuoteen, kunnes eräänä päivänä Martha pyysi taloudellista apua isältään, koska heidän maatilansa oli jälleen kerran joutunut taloudelliseen ahdinkoon.

Nuorena Martha oli aina haaveilut omasta perheestä, mutta kävikin ilmi että hän ei voinut saada lasta. Täten hän ei epäröinyt ottaa Jonathanin kanssa meteoriittimyrskyn aikana maissipellolta löytämäänsä pikkulasta kasvattaakseen, vaikka lapsi oli kotoisin maan ulkopuolelta. Meteoriittimyrskyn jälkeen Smallvillen sheriffi Ethan kävi Jonathanin ja Marthan maatilalla varmistamassa, että he olivat elossa ja voivat hyvin. Sheriffi näki myös ensimmäisenä Smallvillen asukkaana pojan, jonka Martha nimesi sillä hetkellä Clarkiksi oman entisen sukunimensä mukaisesti. Martha toivoo hartaasti, että hänen poikansa löytäisi oman paikkansa maailmasta. Lisäksi Martha soisi poikansa löytävän jonain päivänä tytön, joka hyväksyisi Clarkin omana itsenään, ja että Clark perustaisi perheen.

Martha työskenteli myös jonkin aikaa Lionel Luthorin assistenttina silloin, kun Lionel oli sokea. Hän nautti työstään, mutta ei myöntänyt sitä miehensä kuullen. Assistentin työssään Martha pääsi lopultakin vuosien jälkeen hyödyntämään saamaansa koulutusta. Martha irtisanoutui kuitenkin Lionelin palveluksesta kidnappauskiistan jälkeen, jolloin paljastui että Lionel yritti saada selville Clarkin salaisuudet hänen välityksellään.

Jonathan Kent (John Schneider)

Jonathan Kent on syntynyt ja varttunut Smallvillessä. Nuoruusvuosinaan hän oli tunnettu jalkapallotähti, ja seurusteli vielä Nell Potterin (Lanan täti) kanssa. Opiskellessaan Metropolisin yliopistossa, Jonathan tapasi tulevan Martha-vaimonsa.

Jonathan peri isältään Hiram Kentiltä maatilan. Hän viljelee maata, kasvattaa karjaa ja myy tilalla valmistettavia orgaanisia tuotteita yhdessä vaimonsa kanssa. Jonathan on itsepäinen ja ylpeä, mutta hän rakastaa perhettään enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Lisäksi hän tekee kaikkensa suojellakseen poikaansa Clarkia turhan uteliailta silmäpareilta. Jonathan ei hyväksy aina Clarkin ystävyyttä Lex Luthorin kanssa, sillä hän uskoo Lexin olevan yhtä häikäilemätön ja kiero kuin Lexin isä Lionel Luthor on.

Kun sheriffi Ethan tapasi Clarkin ensimmäisen kerran, Jonathan ja Martha joutuivat keksimään jotain, jonka avulla he voisivat todistaa adoptoineensa Clarkin. Tuolloin Jonathan pyysi Lionel Luthorin apua saadakseen “viralliset” adoptiopaperit. Vastapalveluksena Jonathanin oli suostuteltava Rossin veljekset (Pete Rossin isä ja hänen veljensä) myymään maissitehtaansa Luthorille. Rossit myivät tehtaansa ja Lionel saapui Smallvilleen Luthorcorp-tehtaineen. Jonathan on katkera tapahtuneen johdosta, ja hän kantaa kaunaa enemmän tai vähemmän näkyvästi Luthoreita kohtaan. Tästä syystä Jonathan olikin pääepäiltynä murhayrityksestä, kun Lionel Luthoria ammuttiin Luthoreiden kartanossa. Jonathan on tehnyt myös sopimuksen Clarkin biologisen isän, Jor-Elin kanssa. Sopimuksella on myös omat sivuvaikutuksensa.

Jonathan on saanut myös sydänkohtauksen, jonka takia hänelle on tehty ohitusleikkaus. Leikkauksesta huolimatta hänen pitäisi välttää sydämensä rasittamista, jotta hän ei saisi kohtalokasta sydänkohtausta.

Hahmoselostukset by Vicky (teksti uudelleen muokattu)